16.2.2013

Torkkuilua

Nyt taas muistan miksi en ole aikoihin neulonut mitään isompaa... No siksi kun sen valmistuminen kestää ikuisuuden!! Tammikuun lopussa sain hienon idean neuloa torkkupeiton. Novitan lehdessä Syksy/2012 oli ihana malli torkkupeitosta, joka oli neulottu patenttineuleella. Näppäränä tyttönä marssin sitten tuohon meidän lähikauppaan, jossa muuten on hyvä valikoima Novitan lankoja, ja ostin langat ja puikot. 






Lankana on siis Teddy ja Kaiku. Neulotaan kahdella langalla yhtä aikaa koon 12 pyöröpuikoilla. Tällä hetkellä olen käyttänyt jo 5 kerää Teddyä ja 2,5 kerää Kaikua. Yli puolen välin ollaan siis jo. Välillä iski totaalinen kyllästyminen. Silloin kaivoin sukkapuikot esiin ja tekaisin Novitan uudesta Polkasta sukat.




Nyt täytyy ottaa taas niskasta kiinni ja saattaa tuo torkkupeitto valmiiksi, että voi torkutella sen alla. On muuten ihan älyttömän pehmoinen peitto :)


6 kommenttia:

  1. Ihanat nuo kirjavat sukat!! Niin raikkaat väri, nam!

    VastaaPoista
  2. Torkkupeitto on todellakin iso projekti, mutta vaivan arvoinen. Haaveissa on, että minäkin jaksaisin toteuttaa sellaisen joskus :-)

    Tällä hetkellä minä "toivun" viimeisimmästä projektista, siksak-neuletakista http://pitkinmatkaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinpä Iru tsekkaamassa sun blogista tekemääsi neuletakkia. On tosi upea ja miten ihanat värit!!

      Nää isot projektit vaatii paljon kärsivällisyyttä, jota minulla ei kyllä hirveästi ole. Tälläkin hetkellä peitto odottaa vuoroaan, kun innostuin neulomaan sukkia taas vaihteeks :)

      Poista
  3. Täällä tehdään torkkupeittoa Novita Nallesta dominotekniikalla. Toista talvea jo väkerretään eikä olla edes puolivälissä. Tarkoitus on, että sitä voi pitää myös sängynpeittona 80 X 200 cm kokoisessa sängyssä. 8v poikani on sen tilannut. Ensimmäsen samalla tekniikalla tehdyn peiton tekemiseen kului 3 talvea. Se on kylläkin pienempi. Olen aatellut, etten enää ala uutta tekemään kun tämän toisen saan valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millainen on dominotekniikka?? En ole tainnut koskaan nähdä sellaista. Tsemppiä peiton tekemiseen!! :)

      Poista
  4. Peitolla varmaan tarkenee. :) Itse olen joskus tehnyt värikkään torkkupeiton tilkuista. Sen alla ei tarvitse palella.

    VastaaPoista

Kommenttisi piristäisi päivääni. Kiitos :)